Päivän kirja

1311191210_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

John Boynen Poika raidallisessa pyjamassa

Luin koko kirjan yhdeltä makuulta. En istumalta, koska en istunut vaan lojuin sängyssä, kuten yleensä kirjoja lukiessani. Luen istualtaan oikeastaan vain kirjastossa.
Kirjan päähenkilö on yhdeksänvuotias berliiniläispoika Bruno. Brunon Isä on ylennetty komendantiksi (ei harmainta hajua mitä se tarkoittaa, joku ylempi sotilasarvo kuitenkin), ja sen kunniaksi koko porukka, Isä, Äiti, Bruno ja Toivoton Tapaus, eli isosisko, joutuvat lähtemään Aus-vitsiin, kuten lapset paikkaa nimittävät.

Uusi koti sijaitsee aivan Auschwitzin keskitysleirin vieressä. Vain piha on välissä. Talossa käy kaiken aikaa upseereita, jotka tuntuvat kunnioittavan Brunon Isää kovasti.
Eräänä päivänä Bruno lähtee tutkimusretkelle ja kulkee aidan viertä pitkän matkaa. Lopulta aidan toisella puolella erottuu täplä, josta tulee hahmo, josta tulee poika. Saman ikäinen poika kuin Bruno, istuu raidallisessa pyjamassa aidan toisella puolella.

Kirja loppui oikeasti todella mielenkiintoisesti. En odottanut likimainkaan tällaista loppua! On hyvä ajatus kertoa holokaustin kauhuista lapsen näkökulmasta- vieläpä lapsen, joka tervehtii isäänsä nostamalla oikean kätensä ja kajauttamalla "Heil Hitler!", vaikka kuvitteleekin sen tarkoittavan kutakuinkin "Näkemiin, hyvää päivänjatkoa!". Kahden monellakin tapaa eri puolella olevan lapsen ystävyys on kiehtovaa seurattavaa.

Voin suositella!

 

Päivän roska: kaksi tyhjää Trip- mehupurkkia, joista toisen sisään poimin lasinsirun jalkakäytävältä.

Päivän kuva:

1311191362_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Poimin järvisimpukan kuorenpalan järvenpohjasta, ja asettelin sen männynkaarnaa vasten. Kontrasti on hauska, kun simpukan pinta on sileä, ja kaarna on karheaa.