Mulla selvästi on jonkulainen tilanteisiin joutumisen jalo taito, kuten otsikko sanoo. Ei sitä tule edes ajatelleeksi, mutta eihän ihmiset ehkä yleensä ihan näin onnistuneesti ajaudu kaikenlaiseen jänskään.

Kerroin just kauppareissulla rakkaalle B:lleni, kuinka istuin paikallisbussissa tässä perjantaina tullessani epäonnistuneelta kaupunkireissultani.
Bussi oli täynnä ja eteeni istui joku etnisen taustan omaava pyylevähkö naishenkilö. Saahan se toki siihen istua, ja vaikka viereenkin, kunhan ei syliin istu. Ongelmaksi muodostui se, että mut on kasvatettu kohteliaaksi ja korrektiksi ihmiseksi, joka ei missään nimessä ole rasisti, ja minä mietin asioita aina vähän liikaa.

Sitten tämä naishenkilö otti ja... no, pieraisi. Oikein isoon ääneen. Ja vilkaisi sen jälkeen MUA! Siinä minä sitten vähän epätoivoisen vienosti hymyilin ja yritin olla hengittämättä pahaa hajua! Oli hankalaa. B meinasi ratketa autossa, kun kerroin juttua sille.

*

Toinen tilanne sattui tänään samaisella kauppareissulla. Käytettiin ennen kauppaa koirat lenkkeilemässä vieraammassa paikassa. Vietiin ne kaupunginpuiston kentälle juoksemaan. Hanki oli hirveän korkea, ja molemmat sai hyvin liikuntaa vipeltäessään itseään korkeammassa hangessa. Eikä minun koirat ole mitenkään ihan kamalan pieniä.

Pitäessäni koiria irti, tarkkailen aina ympäristöä kaikin tavoin, ettei kukaan vieras koira tai ihminen pääse meitä yllättämään. Ihan vain koska prinsessani ei ole kauhean koirasosiaalinen eläin.
Kummun takaa kiipesi, kuinka ollakaan, kaksi ihmistä ja pienehkö koira. Otimme koirat luokse ja olin kiinnittämässä prinsessaa hihnaan, kun sen panta lipesi kädestäni ja koira ampaisi haukkuen tulijoita kohti. Ennen kuin ehdin hakea sitä pois, se kaartoi ukkelin aiemmin löytämän suuren oksan luokse ja raahasi oksan "turvaan" minun jalkoihini! Ilmeisesti hölmöläinen oli vain sitä mieltä, että vieras koira aikoo varastaa sen Aarteen. Hölmöt pienet otukset.